Perennahoito hautausmaille

Seurakunnan alustava suunnitelma perennaryhmistä. Muutokset lajikkeissa mahdollisia.
Tiedote hautainhoidosta!
Ruokolahden seurakunnan hautainhoidossa tarjotaan vuodesta 2028 alkaen vain perennahoitoja. Haudat hoidetaan muuten kuten ennenkin, mutta kesäkukkien sijaan haudoille istutetaan perennoja eli monivuotisia koristekasveja.
Seurakunnalle on myönnetty vuoden 2025 alusta alkaen ympäristödiplomi, joka ohjaa siirtymään kesäkukista kestävän kehityksen mukaisiin perennoihin. Lukuisat seurakunnat ovat jo siirtyneet tai tulevat siirtymään perennahoitohautoihin.
Perennat ovat hautaperinnettä jo 1900-luvun alusta, niiden asema hautakukkina ei ole uusi. Kesäkukat yleistyivät hautausmailla 1950–1960-luvuilla.
Kesäkukkien vaihtaminen perennoihin suojelee ympäristöä ja luontoa monella eri tapaa. Perennahoito on myös kesäkukkahoitoa edullisempi seurakunnalle sekä omaisille, koska kesäkukkien hoito vaatii enemmän työtä ja kukat tarvitsevat esimerkiksi enemmän lannoitetta ja vettä. Hautausmaiden työvoimaa voidaan jatkossa kohdentaa paremmin viheralueiden hoitoon.
Muutos koskee vain vuodesta 2028 lähtien solmittavia uusia hoitosopimuksia.
- Nykyiset hoitosopimukset (kesäkukat) jatkuvat ilman muutoksia sopimusten mukaisesti määräajan loppuun asti.
- Vuosien 2026 ja 2027 aikana kesäkukkia myydään vain yhden vuoden sopimuksina.
- 2028 alkaen yhden vuoden sopimuksia ei enää ole, seurakunta tarjoaa vain viiden (5) tai 10 vuoden sopimuksia perennoilla.
Seurakunta tulee istuttamaan kuluvana kesänä 2025 ”näytepenkkejä” Ruokolahden, Rautjärven ja Simpeleen hautausmaille. Perennojen juurtuminen vie kuitenkin aikaa, ja ensimmäisenä istutusvuonna ne eivät ole vielä saavuttaneet täyttä kokoaan, eivät välttämättä vielä toisenakaan vuonna.
- Seurakunta esikasvattaa kaikki hautainhoidon perennat itse ja niitä tullaan istuttamaan haudoille vasta noin kolmen vuoden kasvatuksen jälkeen.
- Seurakunta valitsee haudoille sopivat perennat. Omaiset eivät voi vaikuttaa tähän. Valintaan vaikuttavat mm. haudan, eli istutuspaikan valoisuus, maaperä, ja muut kasvu-olosuhteet.
- Perennaryhmä on kaunis kukkimattomanakin, mutta näyttävä istutus saadaan käyttämällä 2-3 erilaista lajiketta. Näin kukinta-aika pyritään saamaan jatkumaan läpi kesän.
- Hautoihin, joissa tulevaisuudessa on seurakunnan istuttamat perennat, ei saa istuttaa itse kukkia, kuten keväällä orvokkeja tai syksyllä callunoita. Tällaisten kasvien istuttaminen tuhoaa perennojen juuriston. Haudalle voi tuoda ja jättää kukan ruukussa, samoin havuja saa tuoda talven ajaksi.
Sankarihautausmaille tullaan istuttamaan perennat keväällä 2026. Kukkien suuren määrän vuoksi näitä ei esikasvateta, vaan pienet taimet (yksi lajike) istutetaan suoraan haudoille.
Lisää tietoa tullaan jakamaan myöhemmin lisää. Keväällä 2026 tullaan järjestämään myös ensimmäinen erillinen infotilaisuus.


23.6.2025 10.42