Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rotinat ovat vanha karjalainen tapa. Lapsen syntymän jälkeen naapurit, ystävät ja suku tulevat tervehtimään perhettä rotinoiden kanssa. Perinne elää vahvana ja seurakunta haluaa myös omalta osaltaan ylläpitää perinnettä ja on aloittanut rotinakäynnit vuoden 2024 alusta lähtien.
Kasteen jälkeen varhaiskasvatuksen lastenohjaaja Sari Lappalainen (Ruokolahti) tai Suvi Vento (Rautjärvi) ottaa yhteyttä perheeseen sopiakseen rotinakäynnistä. Pienet rotinat sisältävät leivonnaisia ja lahjan vastasyntyneelle. Leipomukset hankitaan paikallaisilta toimijoilta, ainakin kuluvana vuonna 2024 Ruokolahdella Kulma-Kahvilasta ja Rautjärvellä Kahvila Lounaskulmasta.
Samalla perheet saavat tietoa seurakunnan toiminnasta, kuten perhekerhoista ja Arkiavusta. Tullaan myös tutuiksi puolin ja toisin, jolloin kynnys lähteä mukaan seurakunnan toimintaan toivottavasti madaltuu.
Kastepappi kysyy luvan perheilta yhteydenottoon, mutta mikäli sitä ei seurakunnasta kuulu ja rotinakäyntiä toivotaan, kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä seurakuntaan päin! Esimerkiksi jos seurakunnan oma pappi ei toimita kastetta, jäävät yhteystiedot välittämättä.
Rautjärvellä seurakunta ja Rautjärven kunta tekevät rotinakäynnit yhdessä!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä